Mon coeur avait raison

Heippa kaikille! Olen tullut jo kaksi viikkoa sitten takaisin Suomeen ja olen heti unohtanut blogin päivittämisen. Kirjoitin tämän tekstin valmiiksi jo Pariisin lentokentällä lentoa odotellessa. Tässä on teille nyt viimeinen blogikirjoitukseni tämänkertaisesta Ranskan seikkailustani ja hieman vinkkejä niille, jotka suunnittelevat vaihtoon lähtemistä.

Viimeisenä viikonloppuna pääsin vielä näkemään Ranskalaisten perinteisiä tapoja, sillä pääsin kuokkavieraana häihin.  Illalla ennen juhliin lähtöä, Laurencen serkkuja tuli kahvittelemaan meille. Kahvitarjottavat olivat erikoisia, sellaisia minimini leivonnaisia. Yhden serkun mies oli saksalainen ja tunsin heti suurta henkistä yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan. :D Saksalaiset ja suomalaiset ovat tavoiltaan kuitenkin hieman lähempänä toisiaan, kuin suomalaiset ja ranskalaiset. Mies osasi jopa laskea kolmeen suomeksi ja oli käynyt pari kertaa Helsingissä! Huikeaa, sillä tapaamani ranskalaiset eivät ole tienneet juuri mitään Suomesta. 

Häät eivät kuulemma olleet ihan perinteiset, eivätkä ne minusta poikenneet hirveästi ranskalisten normaaleista juhlista. Pari oli mennyt jo aamulla naimisiin maistraatissa ja vasta ilta yhdeksältä alkoivat juhlat. Tavalliseen tapaan juhlissa laulettiin paljon yhteislauluja ja tanssittiin. Hääkakku oli todella erikoinen. Se oli valtava joulukuusen mallinen torni. Se oli koottu pienistä täytetyistä tuulihattupalleroista, jotka oli liimattu karamellilla yhteen.

Kaksi kuukautta vierähti todella nopeasti! Jäähyväiset olivat haikeat niin työpaikalla, kuin kotonakin. Laurence tuli saattamaan minua juna-asemalle ja puhkesi kyyneliin, kun meidän piti erota junalaiturilla. Onneksi he ovat luvanneet tulla käymään Suomessa ja vannottivat, että minunkin täytyy tulla käymään taas Nantesissa. Kaikki ranskalaiset ovat olleet täällä niin ystävällisiä minulle heti alusta asti. Varsinkin ranskalainen perheeni otti minut heti avosylin vastaan ja tunsin heti kuuluvani heidän perheeseensä.  Olen niin kiitollinen perheelleni, että he veivät minua joka paikkaan ja sain tutustua ranskalaiseen kulttuuriin ja ruokaan. Toivon todella, että me nähdään taas. <3

Junalla lähdin Pariisiin, jossa vietin viimeisen yöni Ranskassa. Turvatoimet ovat selvästi kiristyneet juna-asemilla, sillä laiturille ei päästetty muita kuin lipun omistajia. Montparnassen juna-asemalla Pariisissa minua hieman jännitti, että mitenköhän löydän tieni hotellille. Se on hassu tunne, kun tulee yksin ihan uuteen paikkaan, eikä tiedä yhtään missä on. :D Kyllähän se hotelli loppujen lopuksi löytyi, katakombien vierestä… :D Jännä juttu kun kaikki tahtoivatkin Pariisissa puhua englantia, vaikka yritin aloittaa keskustelut aina ranskaksi!

Mua ei yhtään kiinnostaisi tehdä täällä Suomessa pullaa, vaan haluaisin tehdä niitä ranskalaisia leivonnaisia. :D Jäin kaipaamaan leipomon tuotteiden kirjoa, sitä kuinka myymälän hyllyt notkuvat monista erilaisista leivonnaisista. Suomessa kahvilassa on tyyliin viisi eri leivosvaihtoehtoa, joiden hinnat on ihan järkyttävän kalliit. Ranskassa kaikkeen ruokaan suhtaudutaan niin intohimoisesti ja käsintehtyjä ja lähellä tuotettuja tuotteita arvostetaan.  Jokaisella maakunnalla ja kaupungilla on omat erikoisuutensa, mitä ei välttämättä saa mistään muualta Ranskasta. 

Haluaisin lopuksi vielä kirjoittaa muutaman asian niille, jotka miettivät vaihtoon lähtöä. 

• Ensiksikin, kannattaa miettiä tarkkaan minne haluaa lähteä. Jos haluaa matkustaa Ranskaan, niin suosittelen, että silloin on osattava puhua ranskaa edes jonkun verran, sillä silloin matkasta tulee huomattavasti miellyttävämpi. Ranskassa kukaan ei ihan aikuisten oikeasti puhu englantia. Ne, jotka puhuvat englantia, puhuvat sitä todella heikosti, eivätkä ymmärrä kovinkaan monimutkaisia lauseita. Vaikka oon ite opiskellut ranskaa yläasteelta asti, niin musta tuntuu, etten kuitenkaan osaa tarpeeksi ranskaa. Tässä sitä nyt nähdään, että olisi kannattanut lukea silloin niihin sanakokeisiin… :D

• Oma asenne täytyy olla positiivinen. Enkä tarkoita tällä sitä, että suun täytyisi olla messingillä 24/7 tai että pitäisi esittää jotain muuta kuin on. Tarkoitan, että asioihin tulee suhtautua positiivisesti. Ulkomailla tulee paljon yllätyksiä, suunnitelmien muutoksia ja uusia tilanteita. Niistä selviää parhaiten ajattelemalla positiivisesti.

• Kannattaa olla aktiivinen ja oma-aloitteinen. Perhe ei keksi joka päiväksi tekemistä ulkomaalaiselle, vaan elää normaalia elämäänsä. Omaan huoneeseen käpertymisen sijasta kannattaa keksiä itselleen puuhaa. Vaihto on ainutlaatuinen tilaisuus ( ainakin minulle) tutustua kunnolla uuteen maahan ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti.

• Ulkomailla täytyy olla todella kohtelias. Ranskassa ja varmaan muuallakin Etelä-Euroopassa toiset ihmiset huomioidaan paremmin kuin Suomessa. Kiitos ei ole kirosana ja sitä kannattaakin viljellä joka tilanteessa. Musta tuntuu, että vaikka oon yrittäny parhaani mukaan olla yhtälailla kohtelias kuin ranskalaiset, niin silti oon varmaan rikkonut paljon hyviä käytöstapoja. Ranskassa esim. kätellään työtoverit töihin tullessa ja sieltä lähtiessä.

• Kannattaa ehdottomasti pakata mukaan villasukat! Talot ovat jääkylmiä, vaikka ulkona olisikin lämmintä.

Tämä on ollut ihan mahtava tilaisuus päästä sisään uuteen kulttuuriin! Syyskuun ensimmäisenä päivänä manasin Lahden linja-autoasemalla, että mihin hittoon sitä on lupauduttu. Jäätävästä jännityksestä huolimatta nousin bussiin ja kohti tuntematonta. Kaksi kuukautta myöhemmin oon tosi onnellinen, että uskalsin lähteä. Oon todella kiitollinen uusista kokemuksistani ja erityisesti uusista ystävistäni.

Mon coeur avait raison - sydämeni oli oikeassa

 

Saari hiekan keskellä

Tiistaina me käytiin Hugon kanssa niillä leipurimessuilla. Messut olivat hieman erilaiset mitä olin kuvitellut, eikä siellä ollut edes sellaista hullunmyllyä kuin Helsingin Messukeskuksessa. Suurimmaksi osaksi siellä oli tuote-esittelijöitä, jotka esittelivät kalliita taikinapatoja. Olin luullut, että siellä olisi hirveästi kaikenlaisia taideteoksia ja onneksi siellä olikin pari kilpailua. Kilpailijat loihtivat leivästä ja suklaasta vaikka minkä näköisiä patsaita. Sattumalta törmäsin myös Olgaan messuilla! Jälleen oli ihan mahtavaa päästä puhumaan suomea ja Hugo joutuikin nyt vuorostaan odottelemaan kun höpötettiin Olgan kanssa. :D

Tuote-esittelyä

Keskiviikkoaamuna lähdettiin Laurencen kanssa kahdestaan Mont Saint Michelin luostarisaarelle. Olin jo Suomessa kertonut kaikille, kuinka haluan matkan aikana käydä siellä. Ranskassa sitten katselin junalippuja ja totesin, että sinne on aika hankala päästä ja luovuin koko ajatuksesta. Sattumalta viime viikolla televisiosta  tuli pieni uutispätkä saaresta ja Laurence kysyi, että tiedänkö paikan ja olenko käynyt siellä. Vastasin, että haluaisin kyllä kovasti nähdä saaren ja Laurence sanoi, että okei, mennään sinne ensi viikolla!! En voi uskoa mun tuuria!! 

Matka saarelle kesti parisen tuntia. Kun ruvettiin olemaan lähellä rannikkoa, talot muuttuivat erinäköisiksi, sellaisiksi englannin maaseudun kivitaloiksi. Ihan rannikon lähellä maisema oli todella tasainen. Horisontissa ei näkynyt mitään muuta kuin tasaista peltoa. Kunnes yhtäkkiä luostarisaari kohosi sumun keskeltä kaukana horisontissa! Maisema oli ihan kuin sadusta!! Siellä ei ollut mitään ja yhtäkkiä kaukana näkyy valtava linna!!

Satulinna kohoaa maisemasta!

Me jätettiin auto kauas parkkipaikalle ja käveltiin 3km saarelle. Juuri silloin oli laskuveden aika ja meri oli vetäytynyt kauas. Laurence kertoi, että suuren nousuveden aikaan saarelle johtava siltakin peittyy vedestä. Meidän vierailun aikana saarelle olisi voinut kävellä ilman siltaa. Hieman kauempana luostarisaaresta oli toinen asuttu saari, jonne olisi voinut kävellä oppaan kanssa. Laurencen mukaan kävely sinne kestää kolmisen tuntia, eikä matkan aikana saa jäädä pitkäksi aikaa paikoilleen, sillä muuten alkaa vajoamaan mutaan!

Tonne kaukana näkyvälle saarelle voi kävellä. Huomaako jostain, että matkapäivänä satoi? :D

Saari oli todella kummallinen läheltä katsottuna. Valtava luostari oli rakennettu korkealle kalliolle ja se oli täynnä portaita! Luostaria läheltä katsoessa mietin vaan, että miksi ihmeessä juuri tänne on haluttu rakentaa. Saarella asuu vakituisesti n. 50 ihmistä, mukaan luettuna luostarin munkit. Muuten saari oli täynnä turisteja, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä.

Pikkukadut saarella

Maisemaa linnasta käsin

Saaren jälkeen me ajettiin Saint-Malon kaupunkiin. Se oli sellainen tummanpuhuva kaupunki, jota ympäröi korkeat muurit. Sielläkin on kuulemma samanlaista vuorovesivaihtelua, kuin Mont Saint Michelillä ja sen takia muurit ovat niin korkeat. Merivesi oli todella puhdasta ja se oli jo ehtinyt kohota niin paljon, ettei läheisille saarille voinut enää kävellä. Saint Malo oli tosi nätti kaupunki ja siellä oli myytävänä hirveästi erilaisia Bretangen maakunnan erikoisuuksia, kuten karamelleja. :D Lopuksi jännittävä fakta: kaupungissa on myös majaillut merirosvoja 1500-luvulla. :D

Tummanpuhuvat talot muurin päältä kuvattuna

Saint Malo

 

Kanan lento

Elossa ollaan vielä, vaikka en nyt ole vähään aikaan mitään kirjoittanutkaan! :D Tuntuu, että päivät ovat jo muuttuneet niin arkisiksi, ettei ole sen ihmeempää kerrottavaa. 

Oon tosi iloinen siitä, että Suomituotteet tekevät hyvin kauppansa myymälässä! Joka viikko olen joutunut tekemään käpykeksejä ja kaneliässiä. Pomo sanoikin, että hän jatkaa niiden valmistusta sen jälkeen kun palaan takaisin Suomeen. Oon myös tehnyt britatorttua, mokkapaloja ja mustikkapiirakkaa. Ja kotona tein Tifanylle synttärikakun. :)

Olen töissä pyytänyt monta kertaa, että saisin tehdä heille suomalaisia pullia ja aina mulle on tarjottu, että tekisin ne ranskalaisten briossitaikinaan. Kerran teinkin korvapuustit briossitaikinaan, mutta niistä tuli aika järkyttäviä, sillä briossitaikina oli paljon valuvampaa kuin pullataikina. No, viime viikon perjantaina sain vihdoin tehdä pullat oikeaan taikinaan! Tein korvapuusteja, voisilmäpullia ja laskiaispullia. Kun otin pullat uunista, niin kaikki kehuivat kuinka hyviltä ne näyttivät ja sanoivat, että he muuttavat Suomeen, jos siellä syödään tällaisia herkkuja. :D Nyt olenkin saanut tehdä puolen litran pullataikinan joka päivä, sillä pullat on myyty joka päivä loppuun. Lauantaina kaikki pullat oli jo myyty, kun lähdin puoli yhdeltä kotiin! Musta on tosi kiva, kun ranskalaiset on ottanut näin hyvin vastaan suomalaiset leivonnaiset! :) Mun on ihan pakko laittaa tänne linkki leipomon twittertilille, jonne ne oli laittanu kuvan mun tekeleistä. Mun ego ei kohta mahdu mukaan lentokoneeseen, kun kaikki ovat täällä  niin kannustavia mua kohtaan. :D

Chouqettes, nam! Maistuvat ihan pannukakulle ja tehdään samasta lämpimästä taikinasta kuin eclairet.

Toinen asia, jonka pystyin opettamaan töissä, oli bageleiden rei’itys. Taikinan muotoilun jälkeen tein reiän pullan keskelle ja aloin pyörittää reikää isommaksi pyörittämällä käsiä eritahtiin. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan, sillä paremmin en osaa selittää sitä. :D Joka tapauksessa pomo oli ihan ällikällä lyöty ja kutsui vaimonsakin myymälän puolelta katsomaan kun tein bageleita. :D Pomo alkoi heti itsekin pyörittää niitä samalla tavalla. Tuntuu tosi hyvältä, että voin tällaisilla pienillä jutuilla antaa jotain heille takaisinkin, kun he ovat kohdelleet minua niin ystävällisesti. :)

Crêpejä <3

Kotona on ollut ihan sairaan hauska (ainakin mun mielestä) draama yhden pihalla asuvan kanan kanssa. :D Kanat asuvat siis aitauksessa, mutta joka päivä yksi ja sama kana on päässyt jollakin keinolla aidan toiselle puolelle vapaaksi. Yhtenä päivänä kanalta leikattiin osa toisesta siivestä pois, ettei se pääse lentämään aidan yli. Vaikka eihän kanat lennä? No, meni varmaan viisi minuuttia ja kas kummaa, kana tepastelee taas vapaana! :D Seuraavana päivänä siltä leikattiin taas siipeä ja taas sama homma. Nyt sillä on jo painorengas jalassa ja toinen siipi leikattuna ja EDELLEEN se karkaa aitauksesta! Nyt se jopa tulee selvästi pilkkaamaan meitä, sillä se tepastelee edestakaisin lasioven viertä ja tuijottaa sisään! :DD Mä en ymmärrä miten se pääsee pois aitauksesta , joka on varmaan metrin korkuinen!

Syytön kana

Lauantaina vietettiin Tifanyn ja hänen kaksoissiskonsa syntymäpäiviä. Ne olivat naamiaisjuhlat ja mä pukeuduin vaan matkalaukusta löytyviin vaatteisiin ja sain niistä ihan toimivan cowgirl asun.  Onneksi, sillä en ois voinutkaan ostaa yhtään vaatekappaletta lisää. Laurence ja Bruno ovat ehdottomasti maailman kilteimpiä ihmisiä, jotka olen koskaan tavannut. He antoivat pitää juhlat omassa kodissaan ja antoivat niiden jatkua senkin jälkeen, kun tulivat yöllä kotiin. He eivät edes vaatineet, että musiikkia hiljennettäisiin yms., ja menivät yläkertaan nukkumaan oltuaan hetken meidän nuorten kanssa juhlissa. :O 

Siinä nyt lyhykäisyydessään muutama viimeaikainen tapahtuma. Tunsin olevani pakotettu kirjoittamaan edes jotain, sillä kuulin, että suunnilleen koko sukuni lukee blogiani. :D Ja jeee!! En malta odottaa huomista, sillä silloin mennään Hugon kanssa leipurimessuille! Ja ylihuomista, jolloin mennään Laurencen kanssa Mont Saint-Michelin saarelle ja Saint-Malon kaupunkiin!!!!!!!!!!

Mäkin haluan opiskella Ranskassa!

Viime viikon tiistai-iltana tuli äkkilähtö tämän vaihdon järjestäneelle koululle. Täällä ollessa oon joutunut totuttelemaan siihen, etten tiedä yhtään mitä tapahtuu seuraavaksi. Töissä ilmoitettiin samana päivänä, että tänään on muuten lähdettävä yöksi koululle. No kotona heitin kamat äkkiä kasaan ja lähdettiin ajamaan Hugon kanssa tunnin ajomatkan päässä olevaan Saint-Michel-Mont-Mercureen, jossa koulu sijaitsi. Hugo on kyllä tosi kiltti, koska hän joutui ajamaan mun takia kaksi tuntia kahtena päivänä! 

Koulu on siis ”sisäoppilaitos” ja oppilaat asuvat siellä viikon kerrallaan ja menevät sen jälkeen kahdeksi viikoksi työharjoitteluun. Olga (samalla luokalla mun kanssa Suomessa) oli jo tullut päivää aikaisemmin koululle ja vietti siellä koko viikon. Oli tosi kivaa puhua taas suomea! Meillä oli kummalakin oma makuuhuone, mutta jaoimme saman kylpyhuoneen. Huoneissa on kaksi sänkyä, eli yhteensä neljä henkilöä jakaa saman kylppärin. Vähän mietittiinkin, että miten ihmeessä opiskelijat jakavat suihkuvuorot. :D Kun makuuhuoneista lähdetään aamulla seitsemän aikaan, niin sinne pääse seuraavan kerran vasta ilta yhdeksältä, sillä koko asuntola lukitaan päiväksi. Aluksi se tuntui tosi oudolta, mutta toisaalta ei siellä edes ehtisi käymäänkään, sillä koululla on koko ajan jotain ohjelmaa.

Koululla järjestetään joka ilta jotain ohjelmaa tuntien jälkeen.  Hugo kertoi, että siellä katsotaan elokuvia, urheillaan, näytellään yms. Olgan kanssa menimme illalla yhden ryhmän kanssa leikkimään pantomiimia. Siellä oli hauskaa ja voin vain kuvitella miten hyvä ryhmähenki näillä oppilailla on! Hugo ainakin kertoi, että hänen luokallaan ilmapiiri oli todella hyvä, juuri tällaisen yhteisen ajanvieton takia. :)

Keskiviikkona me mentiin Olgan kanssa aamupalan jälkeen konditorialuokkaan tekemään suomalaisia leivonnaisia. Me tehtiin neljää eri pullaa ja pursotettavia keksejä. Ranskalaiset tykkäsivät kovasti pullista. :D Konditoriaryhmä oli pieni, ehkä kymmenen oppilasta ja jokaisella oli oma työtaso!! Jokaisella oli myös oma työvälinesalkku, joten jouduttiin koko ajan Olgan kanssa lainaamaan muilta tavaroita. Mun mielestä toi työtaso ja salkku on ihan nerokkaat!  Välineistä pidetään parempaa huolta ja jokainen joutuu huolehtimaan omasta työtasostaan, eikä sotkuja jätetä muille.

Opettaja oli myös koko ajan paikalla. Hän teki samoja torttuja kuin oppilaat, ja opiskelijat pystyivät käydä katsomassa, miten opettaja valmistaa tuotteen. Yhdessä vaiheessa opettaja näytti kaikille kuinka marsipaaniruusu tehdään. Sen jälkeen oppilaat tekivät itse ruusun ja joutuivat käydä vertaamassa sitä opettajan tekemään! Kun tortut olivat valmiita, opettaja arvioi jokaisen tortun sen tehneen opiskelijan kanssa. Jälleen ihan mahtava opetustapa! Tuollahan saattaa jopa vahingossa oppia jotain. :D

Leipomoluokassa oli myös nää upeat työtasot!

Iltapäivällä me mentiin leipomoon. Tällä kertaa me lähinnä seurattiin mitä muu ryhmä tekee. Olga kertoi, että opiskelijat käyvät reseptit läpi edellisenä päivänä opettajan kanssa. Ei ihme, sillä kenenkään ei edes tarvinnut kysyä opettajalta mitään. Päivän aikana leivotut tuotteet menevät koulun ruokalaan syötäväksi, eikä niitä tarvitse leipoa sataa kappaletta kerralla. Täällä tunnilla valmistetaan vain muutama tuote, mutta aikaa ei silti jää seisoskeluun. Lisäksi Olga kertoi, että täällä opetetaan leivosten historiaa! Musta se kuulosti ihan sairaan kivalta! Olisi aika hauskaa tietää joidenkin leivosten historiasta. :D

Musta oli huvittavaa, kun ruokalassa oli iso juliste, jossa kehotettiin kaikkia vähentämään ruokajätettä. Kuitenkin keittäjä lappasi ihan järjettömän kasan lihaa lautaselle, mitä ei millään pysty syömään kerralla. :D Kun keskiviikkona lähdin koululta, niin sain mukaan vielä lahjakassin, jossa oli kaikkea kivaa. :)

Lauantaina me syötiin perheen vanhempien ja heidän ystävänsä kanssa illalla fondueta! Oli ihan sairaan hyvää (jälleen) ja hauskaa puuhaa. Pienet lihapalat tökättiin tikun nokkaan, jotka laitettiin sellaiseen pieneen pataan kypsymään. Kun lihat olivat kypsyneet, niitä dippailtiin vielä kastikkeisiin.

Illallisen jälkeen Hugo ja Tifany tulivat hakemaan mua ja lähdettiin niiden kavereiden kanssa yökerhoon. Me oltiin yökerhossa jossain kahdentoista jälkeen, eikä siellä ollut ristin sielua. :D Tifany yritti vakuutella, että kahden jälkeen paikka on täynnä ihmisiä. En ihan vakuuttunut hänen selityksestä, mutta yhtäkkiä koko paikka oli ihan täyteen ammuttu. Siellä oli rapmusiikki-ilta ja joku räppäri, jota me ei hirveesti nähty, kun se alotti esityksensä vasta puoli neljän jälkeen. Täällä yökerhot on kuulemma aamuseitsemään asti auki, mutta me ei ihan niin pitkää siellä viihdytty. :D

Sunnuntaina Laurence meni valokuvaamaan juoksukilpailuja ja me mentiin Brunon kanssa vähäksi aikaa katsomaan niitä. Kilpailijat juoksivat 50km maastossa ja me ooteltiin niitä maalin luona. Yhdessä vaiheessa katsoin, että jotain kilpailijaa kannetaan ensiapupaareilla. Kun juoksijat tulivat lähemmäksi, niin näin, että he työnsivätkin sellaista kärryn tapaista kapistusta, jossa istui poika. Kysyin Brunolta mistä siinä oli kyse ja hän kertoi, että poika on halvaantunut, mutta pääsi tällä tavoin mukaan kisaan. Poikaa siis kantoivat viisi muuta juoksijaa ja poika ”juoksi”  koko matkan. Aivan mahtavaa!!

Päivällisellä koitti viimein odotettu kohtaaminen sammakon reisien kanssa. Kai mä jonkinlaisena voittajana siitä selvisin. :D Reidet olivat tosi pienet ja niistä joutui kaluamaan lihan hampailla. Syöminen ällötti hieman, sillä reidet olivat sellaisessa sammakkomaisessa asennossa, enkä pystynyt ajattelemaan muuta kuin kokonaista elävää sammakkoa. :D Sammakko maistui ihan vaalealle kalalle. Ei yhtään haittais vaikka toi jäiskin viimeiseksi sammakon pureskeluksi. :D


Pahoitteluni kuvien puutteesta, sillä olen laiskistunut valokuvaamisessa! :D