keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Elefantti karkutiellä



Heti kun pysyin vähänkään tolpillani vatsataudin jälkeen, mua vietiinkin taas joka paikkaan. Lauantaina me mentiin shoppailemaan johonkin isoon ostoskeskukseen, vaikka mua heikotti vielä aika paljon. Onneksi me ei ihan hirveän kauan siellä viivytty ja tarttui sieltä mun mukaan muutama ostoskin. Mua huolestuttaa jo nyt kuinka saan mitään mahtumaan mun matkalaukkuun kun kotiinlähdön aika koittaa! D:


Illalla mentiin Hugon ja Tifanyn kanssa heidän kavereilleen syömään.  Olin ihan liian ylipukeutunut, kun en tajunnut, että ne olivatkin rennot syömingit. Sielläkin ensin juotiin aperitiivit ja syötiin pikkusuolaista. Illan emäntä tarjoili koko ajan muille juotavaa ja teki samalla ruokaa. Musta oli aika hassua, että siellä oli koko ajan paikalla myös ystävien 12-v. pikkuveli, joka myös joi lasillisen viiniä. 


Stereotypia ranskalaisten tupakan poltosta pitää todellakin paikkansa. Täällä kaikki polttavat jatkuvasti ja jopa nekin jotka harrastavat tosissaan urheilua. Mua vähän nauratti, kun Tifany oli ostanut sähkötupakkaa,  koska se on ”terveellisempi” vaihtoehto. Kuitenkin hän polttaa vuorotellen normaalia sätkää ja sähkötupakkaa. En ihan ymmärtänyt hänen logiikkaansa. :D


Sunnuntaina käytiin vihdoinkin Les Machin de l’île:ssä eli vapaasti suomennettuna koneiden saarella. Se on saari, joka on ollut aikaisemmin pelkkää joutomaata, mutta nyt sinne on rakennettu kaikkea jännää.  Siellä oli isohkot myyjäiset, jossa oli kaiken maailman ITE-taiteilijoita myymässä omia tuotoksiaan. Harmi kun en ottanut valokuvaa, mutta siellä oli eräskin ”taiteilija” vääntänyt jostain napanöyhdästä patsaan! :D
Mun mielestä hienoimmat taulut noissa myyjäisissä

Saaren päänähtävyys on kone-elefantti. Se olikin todella upea! Norsu on valtava kone, joka kävelee ympäri saarta ja suihkuttaa kärsällään vettä katsojien päälle. Kuvat varmaan kertovat siitä enemmän, kuin mitä osaan selittää. 

Ronsu
Helteellä toi suihku on varmaan kiva, mutta ei sateella :D

Saaren jälkeen mentiin katsomaan jalkapallo-ottelua baariin. Se oli vain kaupunkien välinen ottelu, mutta ihmiset eläytyivät todella vahvasti peliin. Voin vaan kuvitella minkälainen meno siellä on esim. MM-ottelujen aikaan. Harmi vaan, että Nantes hävisi Rennesille 0-2 ja toinen maali oli vieläpä oma!


Täällä menee sellainen hieno maisemareitti Loiren vierellä ja sitä seuraamalla pääsee moneen eri kaupunkiin. Maanantaina kävin pyöräilemässä sitä reittiä maaseudulle päin. Ennen kuin pääsin tälle pyörätielle, mun piti polkea jonkin matkaa maantiellä. Se oli aika pelottavaa, koska mulla ei ollut kypärää ja piti ajaa autojen vierellä. Täällä pyöräilijät ei poukkoile samalla tavalla kuin Suomessa, vaan noudattavat samoja sääntöjä kuin autoilijat. No selvisin kuitenkin maisemareitille ja se oli upea! Matkan varrella oli kartanoita ja peltoja lehmineen. Ajattelin, että joku päivä kun on enemmän aikaa, niin poljen ihan johonkin kaupunkiin asti.

Kartano piilossa puiden takana

Polkupyöräreitti

Oon käynyt tällä viikolla myös steppilautatunnilla ja body pumpissa. Meno siellä on jälleen kerran hieman erilainen kuin Suomessa. Täällä ei vissiin ole käsitettä sisäpelikengät, sillä kaikki jumppasivat ulkokengissä. Enkä sanoisi tunteja hirveän raskaiksi, sillä koko ajan pidettiin rupattelutaukoja ja body pumpissa tanko oli höyhenen kevyt. Steppitunti oli tosi hauska, vaikka liikkeet olivat aika vaikeita tällaiselle notkealle norsun poikaselle. Kukaan ei ollut siellä tosissaan tekemässä, vaan kaikki nauroivat ja mokailivat vuorotellen. Mä kyllä tykkään näiden ranskalaisten asenteesta, että mitään ei oteta liian tosissaan, vaan itsensä ja muiden arvioimisen sijaan täällä pidetään hauskaa. :D

2 kommenttia:

  1. Heh, toi norsu!! Ja tosi värikästä ja hauskaa tekstiä! Sulle kyllä tapahtuu yhtä ja toista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se norsu oli ihan uskomaton!! Se päästi välil semmossia norsun karjaisujakin :D

      Poista