Oon nyt vihodoinkin perillä täällä Nantesissa kahdentoista
tunnin matkustamisen ja odottelun jälkeen. Tää postaus on nyt vähän tällänen
tylsä, kun en jaksanut ottaa kuvia matkalta. :P
Matka Nantesiin sujui yllättävän hyvin. Lentokentän
turvatarkastuksessa oli joku uusi juttu, että ne ottivat näytteen ihosta ja
housuista ja skannasivat heti sen laitteella. Onneks mun näytteessä ei ollut
mitään epäilyttävää. :D
Lentokoneen noustessa ilmaan meinas tulla suru puseroon, kun
ajattelin kuinka pitkäksi aikaa oikeastaan lähdenkään Ranskaan. Siinä sitten
katselin ikkunasta kuinka kaunis Helsinki on ilmasta käsin, ennen kuin pilvet
nielaisivat maiseman. Se oli jotenkin tosi runollinen näkymä, ihan kuin Suomi
olisi jäänyt jonnekin muistojen syövereihin.
Lentokoneessa ei
onneksi hirveästi pelottanut, vaikka
pari kertaa turvavöiden merkkivalo syttyi turbulenssin takia. Mun vieressä koneessa istui lyhytkasvuinen mies, joka antoi, tai suorastaan
tyrkkäsi mulle kirjan käteen. Hän sanoi, että puolet kirjasta on kirjoitettu
englanniksi ja käski lukea sen , koska se on hauska. Kirjan takakantta
vilkaistessa huomasin, että tämä sama mies on kirjoittanut sen kirjan! Kirjan
hauskuudesta voi kai olla montaa mieltä, musta se oli lähinnä katkeraa
tilitystä. Tuntui kuitenkin, että olin hieman pakotettu lukemaan koko
loppumatkan sitä kirjaa. :D
Junan saapuessa Nantesiin, olin ihan innoissani, että tuolla
mun ”perhe” varmaan jo odottaa nimikyltin kanssa mua. No ei se ihan niin
mennyt. Junalaiturilla ei ollut ketään, joten ajattelin että okei, perhe
varmaan odottaa mua sitten juna-asemalla. Lähdin kävelemään asemalle, mutta en
ollutkaan tajunnut, että asema saattaa olla iso ja siellä saattaa olla parikin
uloskäyntiä! Ehdin käydä molempien uloskäyntien luona, mutta missään ei näkynyt
odottavaa perhettä. Kun yritin hädissäni soittaa perheelleni, niin mun puhelin
ei toiminu! Tuskan hiki alko pikkuhiljaa valua ja menin infokopin luo, jossa
yritin sopertaa ranskaks, että mun pitäis lainata puhelinta. Onneksi samaan aikaan mun selän takaa kuulu ”Asta?”. Perheen poika ja sen tyttöystävä oli löytäny
mut! HUHHUH sitä helpotusta(en kyl tajuu miks niil ei ollu mitää nimikylttii,
koska ne ei tienny minkä näkönen oon)!
Käytiin sitten nopeesti niiden kanssa kattomassa leipomoa.
Matkalla selvisi, ettei kukaan perheestä, eikä leipomosta puhu englantia. Kiva.
Illan mittaan jutellessa tuli ilmi, että tyttöystävä ja perheen isä puhuvat vähän
englantia. Oli kiva huomata, että nää ymmärtää kuitenkii jotain mitä yritän
niille ranskaks sopertaa. Ja mä taas
ymmärrän niitä kun ne puhuu t o s i h
i t a a s t i. Onneks oon opiskellu ranskaa, koska en tiiä kyl miten muuten tulisin toimeen täällä!
Onneks tänään on vapaapäivä ja saa levätä. Tuntuu et oon
vieläkin ihan poikki eilisestä. Yritän nyt aktivoitua valokuvaajanakin niin
teidän ei oo niin tylsä lukea blogia.
Moikka Asta! Vihdoin ja viimein kirjotit jotain! Täällä on ootettu jo 2 päivää et millon susta kuulee! Sun pitää kirjoittaa JOKA PÄIVÄ. Mut haha ihana alku sun reissulle! :D ja onneks lopulta perhe löytyi, mä jo kerkesin huolestua tota lukiessa. Tsemppiä sinne töihin ja muista olla ahkera ;) t. Suomijuntti tuomikaaresta
VastaaPoistaHahaa, tää kirjottaminen tuntuu nyt jo hirveen aikaa vievältä puuhalta! :D
PoistaJoo, no ei se nyt hirveen kiva tilanne ollu ravata sitä asemaa ympäri. Varsinkaa ku siel oli hirveesti poliiseja rynnäkkökiväärien kanssa :O
Hyi aattelin eka että toi ihonäyte oli joku et ihosta oli LEIKATTU joku pala...mut sit aattelin et ehkä ei kuitenkaa onneks.. :D Hyvä että säkin oot pääsy turvallisesti perille ja hyvä myös että löyty englanninkielen taitajia!
VastaaPoistaTsemppii ja kirjottelepa useemmin nii mullakin ois jotai tekemistä! :--D
Hahhaa, joo sellanen pieni leikkausoperaatio ennen koneesee pääsyä. :D
Poista