sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Töiden aloitus



Oon nyt ehtiny olla muutaman päivän töissä ja mut on otettu todella hyvin vastaan sinne! Ne oli tehneet asiakkaiden nähtäväksi lapun, jossa kerrotaan musta ja että nyt tulevina viikkoina siellä myydään suomalaisia leivonnaisia! Tosi ihanaa! Ne oli jopa tehneet suomi-ranska sanaston leipomon seinälle.


Töissä kukaan muu ei puhu englantia kuin omistajan tytär. Kun yritän puhua pomon kanssa ranskaa, en saa yhtään mitään selvää hänen puheestaan! :D Hän puhuu niin nopeasti ja sitoo sanoja yhteen. Pomo on kuitenkin todella kannustava ja sanoo aina jos onnistun jossain. Ihan hyvin me ymmärretään toisiamme viittomakielelläkin. :D


Muutenkin täällä opetetaan todella paljon! Suomessa tuntuu, että meitä harjoittelijoita käytetään vaan ilmaisena työvoimana. Täällä mua oikeasti opetetaan tekemään leivoksia ja kun kysyn apua, niin ei tunnu, että häiritsen muita työntekijöitä.


Mun työtehtävä tähän asti on ollut koristella leivoksia. Mun eteen tuodaan valmiit pohjat ja kreemit sun muut ja mä saan tehdä sen kivoimman osuuden! :D Luulin ennen tänne tuloa, että ranskalaisten leivonnaisten tekeminen on varmaan tosi vaikeaa, koska ne on niin nättejä. Tosiasiassa ne mitä oon nyt tehnyt on tosi helppoja! Ihmettelen vaan miksei Suomessa tehdä mitään näin hyvää ja nättiä, kerta ne on niin yksinkertaisia valmistaa. 
Mansikkatorttu, super helppo valmistaa!



Täällä myös käytetään kunnolla raaka-aineita. Jos piirakan nimi on omenapiirakka, niin siinä todellakin on omenaa ja paljon! Täällä ei pihistellä samalla tavalla, kuin Suomessa. Leivoksissa käytetään todella paljon tuoreita hedelmiä ja marjoja. Melkein jokaisessa piiraassa on käytetty jonkin näköistä muunnosta Crème Patisseriesta. Se on sellaista kreemiä, joka valmistetaan kiehuttamalla. Sitä käytetään sellaisenaan ja esim. voita lisäämällä ja vaahdottamalla siitä saa erilaisen täytteen leivoksiin.
Mansikkaleivos, älyttömän hyvää! Kääretorttupohjaa, mansikoita ja creme patisserien muunnelmaa on ladottu päälekkäin.  Päälimmäinen kerros on jonkinlaista sokerilientä.


Pomon tytär oli viime vuonna Lahdessa vaihdossa ja se oli saanut Herrasväen pikkuleipien ohjeen mukaan työharjoittelupaikasta. Heti toisena päivänä me tehtiinkin käpypursotusta ja ne laitto ne ihan innoissaan myyntiin. : ) Sain viedä keksejä kotiinkin, että perhe voisi maistaa niitä. ”Äiti” olikin ihan myyty niistä ja vaati, että teen niitä kotonakin! :D

Kuten toiset tytöt ovat jo kertoneet blogeissaan, niin hygieniakäsitys on hyvin erilainen täällä Ranskassa. Jos Suomen terveystarkastaja näkisi tän leipomon, niin voi olla, että koko pulju laitettaisiin kiinni. :D Käsiä huljutellaan usein vedessä, mutta niitä ei varsinaisesti pestä, sillä saippuaa ei ole. Kukaan muu ei käytä myssyä ja kaikkia työvälineitä ei edes pestä, vaan ne huuhdellaan nopeasti vedessä.  Eclaireiden kuorrutteetkin levitetään sormella ilman hanskaa. Kostutusvedessä (ties kuinka vanhassa...) lillui kainkenmoisia murusia ja karvoja... Yleensä oon hirveä makean ystävä, mutta jostain kumman syystä täällä ei tee mieli vedellä kakkua samalla tavalla kuin Suomessa… :D
Eclairet, joiden kuorrute levitetään sormella :D
Eilen näin vähän tyypillistä ranskalaista huolettomuutta. :D Töissä on sellainen alkeellisen näköinen kaasuhella, joka on jostain syystä vuorattu foliolla. Sen vieressä on tarjoiluvaunu, jossa oli käsipaperirulla. Aikaisemmin olin nostanut paperirullan sen omalle paikalleen, mutta Martin oli jostain syystä laittanut rullan takaisin tarjoiluvaunulle.  Olin sitten selin siihen hellaan ja pilkoin omenoita, kun yhtäkkiä Martin syöksyy hellan luo. Kun käännyin niin se paperirulla oli syttynyt palamaan, ja jollain ihmeen konstilla Martin sai sen sammutettua! Pomo tuli  vähän ajan päästä leipomosta konditoriaan ja ihmetteli, että mikä täällä haisee palaneelta.  Kun Martin, sitten kertoi mitä oli tapahtunut, niin pomo vaan kohautti olkapäitään ja lähti! :DD Ihan normaalia siis, että joku syttyy välillä palamaan! :DD

4 kommenttia:

  1. Ounou, toivottavasti toi kommellus jää ensimmäiseks ja viimeseks! :0 Sun pitää liimailla kaikkia varotus kylttejä sinne seinille!!

    VastaaPoista
  2. Joo toivotaan, ettei leipomo syty palamaan! Tää Martin jättää sen kaasun aina palamaankin, vaikkei ookkaan enää pitkään aikaan keittänyt siinä mitään. :O

    VastaaPoista
  3. Kauhistus tuota hygieniatasoa :-O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, joka päivä täällä näkee kaikenmoista. Taikinat tippuu lattialle, mutta ei tule kuuloonkaan, että ne menisivät roskiin sen jälkeen... :p

      Poista